• Broadway Finland

KAPPELI ON ESPLANADIN VALAISTU KRUUNU

Esplanadin perinteikäs Kappeli hehkuu tyylikkäässä julkisivuvalaistuksessa tänäkin talvena.


Broadway Finland toimitti Kappelin historiallista julkisivua korostavan valaistuksen jo kolmatta kertaa.

Samalla kun Helsingin Esplanadin puiston valoja pimeänä talviaikana on lisätty vuosi vuodelta, myös puiston alkupäässä toimiva maineikas Kappeli on liittynyt valojen nauhaan, joka ulottuu nyt jo aivan puiston länsipäästä Havis Amandan patsaalle saakka.


Espan perinteikäs Ravintola Kappeli avasi ovensa jo 1860-luvulla, ja tuli aikoinaan tunnetuksi erityisesti runoilijoita, kirjailijoita ja taiteilijoita inspiroivana tapaamispaikkana.


”Maailmalla ulko- ja julkisivuvalaistus on ollut jo pitkään huudossa, ja siihen ollaan nyt herätty Suomessakin. Ja meillähän tätä pimeää vuodenaikaa riittää”, hymähtää Broadway Finlandin Olli Suominen.



Ravintola Kappeli on ollut herääjien etujoukoissa, sillä Broadway Finland toimitti Kappelin historiallista julkisivua korostavan valaistuksen tälle talvikaudelle jo kolmatta kertaa. Yritys valitsi oman ydinliiketoimintansa kannalta kätevimmän ja huolettomimman vaihtoehdon: Broadwayn avaimet käteen -paketti kattaa kaiken suunnittelusta kalustoon ja ohjelmoinnista ylläpitoon.


Kappelin valaisinlaitteisto on koostettu kahdesta ADJ:n ulkokäyttöön soveltuvasta RGBW-Amber-UV -heitinmallista, joista osa on varustettu zoomilla. Heittimien kuuden ledin yhdistelmällä pystyy tuottamaan loputtoman väriskaalan, joista on sommiteltu tiettyjä yhdistelmiä järjestelmää ohjaavaan DMX-tallentimeen. Sen käyttöpaneelilla ravintolan henkilökunta voi itse valita tilanteen mukaan vaikkapa jouluisia värejä, itsenäisyyspäivän sinivalkoista tai asiakasfirman tilaisuuteen soveltuvan brändivärin.


Suominen lisää, että ulkovalaisu voidaan asentaa myös etäohjattavaksi internetin kautta.


”Esimerkiksi Porvoossa valaisemme vesitorneja, joiden ohjaus saadaan netin ja mokkulan perään, eli valoja voidaan hallita vaikka Broadwayn toimistosta Vantaalta.”


Ulkovalaisun asiantuntijana Suominen sanoo huomanneensa, että Suomi 100 -juhlat olivat jonkinlainen käännekohta. Silloin valaistiin paljon kohteita, ja monet heräsivät huomaamaan, kuinka paljon ulkovalaisu luo tunnelmaa ja elävöittää ympäristöä.

Suomista ilahduttaakin, että ulkovalaistuksen merkitys ymmärretään entistä laajemmissa piireissä. Yksi edelläkävijä sarallaan on asuntosijoitusyhtiö SATO, jonka vuokrataloihin Broadway on toimittanut julkisivuvalaistuksia.



”Ulkovalaisu ylipäätään tarjoaa silmäniloa, lisää viihtyisyyttä ja parantaa turvallisuuttakin pimeällä talvikaudella. Ja onhan tyylikkäästi valaistu julkisivu yritykselle keino erottautua ja lisätä tunnettuutta sekä myyntiä. Ja yhä vähälumisemmiksi käyvät etelärannikon talvet lisäävät ulkovalaisun merkitystä entisestään.”


Suominen muistuttaa vielä, että näkemyksellisellä suunnittelulla yhdestä ja samasta pinnasta saa loihdittua esiin uusia ulottuvuuksia – ja Kappeli onkin moisesta mitä parhain esimerkki.

Talvivalot hyväilevät Kappelin koristeellisia pintoja maaliskuun loppuun asti, mutta ulkovalaisun tarve ei suinkaan pääty vaikka kesäkaudella luonnonvaloa riittääkin.

”Kappelin terassilla on jo ainakin parin kesän ajan istuttu iltaa meiltä vuokrattujen tunnelmavalojen alla.”

Broadway Finland

tapahtuma@broadway.fi

010 830 3830

Y-tunnus 2106419-3

  • Facebook
  • Instagram
  • LinkedIn

TILAA BROADCAST- ASIAKASJULKAISU

Saat ajankohtaiset uutiset tapahtumatekniikan ja

-tuotannon maailmasta suoraan sähköpostiisi!

Rekisteriseloste

Lataa mobiililavaesite:

© 2020 Broadway Finland

Toteutus: Ränch Markkinointi

Kun tapahtumasi on sinulle tärkeä.